Yrittäjämäistä asennetta suomenkielenkurssilaisille!

27.09.2018

Jalkauduin tässä taannoin luonnonkauniin Paasikivi-Opiston tiluksille. Upea siirtymä (suur)kaupungin vilinästä maaseudun rauhaan. Mieli lepäsi jo ajellessa, kun ikkunasta välkehti auringon värittämä meri. Perillä odotti 20 henkilön porukka aikuisia suomenkielenopiskelijoita, joiden joukossa mm. hitsaajaa, automaatioasentajaa, luokanopettajaa ja teatteriammattilaista.

He ovat kokopäiväopiskelijoita petraamassa kielitaitoaan ja oppimassa suomalaisesta yhteiskunnasta. Kuitenkin työelämä ja yrittäjyys ei ole kovin isossa roolissa heidän opetuksessaan, joten senpä vuoksi osana Vertaista vailla-hanketta kysäisimme lupaa räätälöidä yhteen päivään erityisesti siihen liittyvää sisältöä ja mietittävää.

Aloitimme päivän pohtimalla omia vahvuuksia: mitä olen oppinut aiemmassa koulutuksessa, kurssilla, millaista osaamista minulla on, mitä elämänkoulu on minulle opettanut? Tehtävä ei ollutkaan ihan helppo, vaikka kaikilla osallistujilla on koulutus ja aiempaa työkokemusta! Kannustankin kaikkia koulutuksen parissa työskenteleviä ohjaamaan ihmisten ajatuksia välillä myös tähän suuntaan. Siitä syntyvät unelmat ja tavoitteellinen tekeminen, se hyvä yrittäjämäinen asenne, jota voi soveltaa missä tahansa työssä ja työnhaussa.

Oman osaamisen ja vahvuuksien pohjalta jatkoimme miettimään, mitä kaikkea hauskaa ympärillä olevien ihmisten osaamisesta voisi yhdessä tekemällä syntyä. Ja siitähän syntyisi vaikka mitä: kielitietoista asioimispalvelua, erityisesti äideille suunnattua kahvilaa, tapahtumatuotantotoimistoa ja matkailupalvelua. Maahanmuuttajien yritysideoita myös aiemmin kuunnelleena, niissä on oma mielenkiintoinen ulottuvuutensa, joka ammentaa uuden kotimaan ja lähtömaan rajapinnoista tai vastaa täällä asuvien maahanmuuttajien palvelutarpeeseen.

Päivän kruunasi Pouya Mohammadin yrittäjätarina. Pouyalla oli tärkeitä viestejä: opi kieltä ja opiskele, jos sinulla ei vielä ole tutkintoa, jos on, näytä osaamisesi, unelmoi ja jos yhtään kiinnostaa, älä pelkää ryhtyä yrittämään: ”Entrepreneurship is living a few years of your life like most people won’t, so that you can spend the rest of your life like most people can’t.”

Päivä tuntui onnistuneelta, kun seuraavana päivänä kaupungilla minut pysäytti yksi mukana olleista opiskelijoista ja kertoi oppineensa päivästä tosi paljon. Olin kuulemma myös tosi ammattimainen puhuja! Taidankin seuraavaksi lisätä selkosuomen omaan kielitaitolistaan…

 

Teksti: Hanna Tarvainen, Varsinais-Suomen Yrittäjät