Varsinaissuomalaisille yrittäjille avautuu mahdollisuus löytää yritykseensä uusia osaajia.

Varsinais-Suomen Yrittäjät on ollut vuoden 2017 alusta alkaen mukana edistämässä kotoutumiskoulutuksen päättäneiden ja tulevaisuuttaan suunnittelevien maahanmuuttajien työelämä- ja yrittäjyystaitoja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittaman Vertaista vailla -hankkeen kautta. Toteutamme hanketta yhdessä Turun ammattikorkeakoulun ja Turun yliopiston Brahea-keskuksen kanssa.

Aihe on tärkeä ja ajankohtainen: elinkeinoelämän järjestöt nimeävät maahanmuuttajien mahdollisuuden työhön ja yrittäjyyteen yhdeksi kuudesta keinosta, jolla Suomen talous saadaan uudelleen nousuun. Nyt käynnissä olevan hankkeen kautta varsinaissuomalaisille yrittäjille avautuu mahdollisuus löytää yritykseensä osaajia, joilla on kielitaitoa ja kansainvälisiä verkostoja. Tai ehkäpä etsit yrityksellesi jatkajaa? Monet maahanmuuttajataustaiset työnhakijat ovat toimineet kotimaassaan yrittäjinä ja haaveilevat yrittäjyydestä myös Suomessa.

Myös yritysmentoreita kaivataan: yrittäjäksi aikova maahanmuuttaja hyötyy suuresti kokeneemman yrittäjän mentoroinnista, ja samalla mentorille tarjoutuu mahdollisuus saada ainutlaatuista tietoa kansainvälisistä markkinoista ja verkostoista. Myös monikulttuurisuusosaamista on hankkeen puitteissa tarkoitus vahvistaa kouluttamalla työnantajia ja asiantuntijoita kohtaamaan eri kulttuureista tulevien välisiä haasteita. Hankkeen puitteissa tullaan järjestämään verkostoitumis- ja rekrytointitilaisuuksia, joista tiedotetaan mm.  Facebook-sivuilla, uutiskirjeissä ja tapahtumakalenterissa.

Lue koko juttu Varsinais-Suomen Yrittäjien sivuilta